Puhakka, Riikka
Kansallispuistot murroksessa
Tutkimus luonnonsuojelun ja matkailun tavoitteiden kohtaamisesta
Tiivistelmä
Riikka Puhakka: Kansallispuistot murroksessa. Tutkimus luonnonsuojelun ja matkailun tavoitteiden kohtaamisesta. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja. University of Joensuu. Publications in Social Sciences. N:o 81. Joensuu 2007. 305 s.
Avainsanat: kansallispuisto, matkailu, luontomatkailu, luonnonsuojelu, suojelualue, diskurssit, luontokäsitykset
Ensimmäisten kansallispuistojen perustamisesta lähtien puistoille on annettu kaksoistehtävä toisaalta luonnonsuojelun sekä toisaalta virkistys- ja matkailukäytön kohteina. Luontomatkailun viimeaikaisen kasvun seurauksena kansallispuistoista on tullut Suomessa tärkeitä matkailun vetovoimatekijöitä.
Tutkimuksessa tarkastellaan kulttuurimaantieteen näkökulmasta luonnonsuojelun ja matkailun välisen vuorovaikutussuhteen määrittymistä Suomessa. Työssä analysoidaan, miten kansallispuistojen keskeiset toimijat – puistoja hallinnoivat viranomaiset, matkailijat ja matkailuyrittäjät – jäsentävät matkailun merkityksen osana luonnonsuojelun perusteita ja kansallispuistojen käyttöä. Lisäksi tarkastellaan, millaisiin käsityksiin luonnosta kansallispuistoille annetut merkitykset perustuvat. Kansallispuistojen nykyisten merkitysten jäsentämisen lisäksi työssä tehdään katsaus luonnonsuojelun ja matkailun vuorovaikutuksesta käytyyn suomalaiseen keskusteluun 1800-luvun loppupuolelta lähtien.
Tutkimuksessa tarkastellaan kansallispuistoja historiallisten ja yhteiskunnallisten käytäntöjen tuottamina tiloina, joiden luonto on kulttuurisesti määritelty suojelun arvoiseksi ja joita hoidetaan ja käytetään sovittujen periaatteiden mukaisesti. Luonnon suojeleminen on yhteiskunnallisesti määrittynyttä ja poliittista toimintaa, eikä matkailukäytön asema kansallispuistoissa ole siten ajallisesti ja paikallisesti muuttumaton tai kiistaton luonteeltaan.
Diskurssianalyyttisin menetelmin analysoidun suunnitteluasiakirja- ja haastatteluaineiston perusteella kansallispuistojen toimijaryhmiä ei ole perusteltua tarkastella yhtenäisinä kokonaisuuksina vaan on tarkoituksenmukaisempaa jäljittää erilaisia diskursseja eli yhteiskunnallisia puhe- ja ajattelutapoja, jotka voivat yhdistää ja erottaa eri toimijoita. Tutkimuksessa jäsennetään neljä luonnonsuojelun ja matkailun vuorovaikutusta määrittävää diskurssia, jotka esiintyvät aineistojen analyysin perusteella suomalaisessa kansallispuistokeskustelussa: kansallispuistot luonnonsuojelualueina, kansallispuistot matkailualueina, kansallispuistot kestävän luontomatkailun alueina ja kansallispuistot paikallisväestön resursseina.
Tutkimus osoittaa, että matkailukäytön asema on vahvistunut Suomen kansallispuistoissa luontomatkailun kasvun ja luonnonsuojeluajattelussa tapahtuneiden muutosten seurauksena. Kansallispuistot kestävän luontomatkailun alueina on noussut tällä vuosikymmenellä hallitsevaksi, puistojen hoito- ja käyttösuunnittelua ohjaavaksi diskurssiksi. Nykyisin kansallispuistoissa pyritään sovittamaan yhteen luonnonsuojelun ekologiset tavoitteet ja luontomatkailun taloudelliset tavoitteet noudattamalla kestävän kehityksen periaatteita. Alueelliseen kehittämiseen liittyviä tavoitteita asettamalla pyritään samalla ottamaan aiempaa paremmin huomioon paikallisväestön etuja kansallispuistoissa. Erilaiset luonnonsuojelun ja matkailun vuorovaikutusta määrittävät puhetavat ovat siten lähentyneet toisiaan. Diskursiivinen muutos osoittaa myös luonnonsuojelun muuttuneen entistä välineellisemmäksi ja markkinavetoisemmaksi.
